Poliittinen talous -podcast paneutuu Brasilian poliittisiin ja taloudellisiin kiemuroihin sekä maan vastavalittuun presidenttiin Jair Bolsonaroon vielä toisen lähetyksen voimin. Timo Harjuniemen ja Lauri Holapan kanssa Brasiliasta ja maan poliittisesta tilanteesta keskustelee maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta. 

Minkälaisia talouspoliittisia tekijöitä löytyy fasistiseksi luonnehditun Bolsonaron voiton takaa? Minkälaisia äänestäjäryhmiä Bolsonaro sai vaaleissa tuekseen? Mitä Bolsonaro voi tehdä Brasilian nuorelle demokratialle ja oikeusvaltiolle? Entä mitä tapahtuu, kun ihmisoikeus- ja demokratiamyönteisen keskustaoikeiston on tehtävä valinta vasemmiston ja autoritarismin välillä?

Teivainen pohtii myös, mitä Bolsonaron voitto kertoo liberalismin ja demokratian suhteesta. Ovatko liberaalit valmiita tarvittaessa rajoittamaan demokratiaa vaikka sitten diktaruurilla, jotta talousliberalismin periaatteet eivät vaarantuisi? Vai onko tällöin enää mielekästä puhua mistään liber-alkuisesta ismistä?

https://twitter.com/TeivoTeivainen

Kuuntele myös podcastin edellinen lähetys, jossa Timo Harjuniemi keskustelee tutkija  Leo Custódion kanssa Brasilian tilanteesta.

https://soundcloud.com/poliittinentalous/episode-9-bolsonaro-and-the-political-dynamics-of-brazil-feat-leonardo-custodio

Jakso 10: Brasilia, liberalismi ja autoritarismi (feat. Teivo Teivainen)

Ilmastonmuutoskeskustelussa on viimeistään hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportin myötä saavutettu konsensus, jossa kaikki vastuulliset tahot poliitikoista tutkijoihin ja suuryrityksiin ovat samaa mieltä ilmaston lämpenemistä hillitsevien toimien tarpeellisuudesta. 

Konsensukseen pyrkivän ilmastopolitiikan rajat tulevat kuitenkin nopeasti vastaan.Tämän on huomannut muiden muassa Ranskan presidentti Emmanuel Macron, jonka päätös korottaa polttoaineiden verotusta laukaisi laajat keltaliiviprotestit. Macronin talouskurista ja ranskalaisen yhteiskunnan pitkään jatkuneesta eriarvoistumisesta sytykkeitä ammentava keltaliiviliike osoittaa, että ilmastopolitiikassa on väistämättä luokkaulottuvuutensa. Macronilaisen ilmastopolitiikan maksajia ovat ennen kaikkea alempi keskiluokka ja työväenluokka, joiden elämisen edellytyksiä on jo muutoinkin nakerrettu leikkauksilla ja rakenteellisilla uudistuksilla.    

Poliittinen talous -podcastin vuoden ensimmäisessä jaksossa Bios-tutkimusyksikön tutkijat Tero Toivanen ja Paavo Järvensivu miettivät toisenlaisen ilmastopolitiikan mahdollisuuksia. Miten kytkeä kunnianhimoiset ilmastotavoitteet nykyistä oikeudenmukaisemman tulonjaon kysymyksiin? Olisiko amerikkalaisen politiikan supertähden Alexandria Ocasio-Cortezin visioimasta "Green New Dealista" apua? Minkälaista voisi olla nykyistä populistisempi ilmastopolitiikka, joka ei väistäisi poliittisia vastakkainasetteluja vaan päinvastoin hyödyntäisi niitä? Miten talouden kysymykset pitäisi tällöin ajatella uudelleen?

Entä miten välttää syvä ilmastoahdistus ja kuvitella nautinnollisia elämisen mahdollisuuksia, kun halvan energian ylettömään käyttöön perustuva fossiilikapitalismi on kriisiytymässä? Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ei voi perustua yksilöllisiin ratkaisuihin ja silkkaan moralistiseen pidättäytymiseen, mutta samalla materiaaliset kysymykset pakottavat meidät miettimään uudelleen, mitä hyvä ja mielekäs elämä voisi olla. 

https://twitter.com/TTToivanen

http://bios.fi/

https://wiseproject.fi/

Jakso 12: Ilmastopolitiikka ja konsensuksen rajat (feat. Paavo Järvensivu ja Tero Toivanen)

Ikääntymisen pelko on identiteetin menettämisen ja stereotypioiden pelkoa, sanovat ikääntymisen tutkijat.

Ikääntymisen tutkijat Jari Pirhonen, Kirsi Lumme-Sandt ja Katariina Tuominen sanovat, että vanhenemisen kuvasto on monipuolistunut. Ei ole vanhuksen stereotyyppiä, ja hoivapalveluiden pitää elää mukana.

– Joskus lähitulevaisuudessa palvelutalossa saattaa Rolling Stones-sukupolven edustaja, joka sanoo, että heitä helvettiin se puuro ja tuo minulle tupakka ja musta kahvi sen sijaan. Ja niin sen kuuluu ollakin, Jari Pirhonen sanoo.

Ikääntyvien määrä ja kunto kasvavat, ja ikä kertoo yksilöstä yhä vähemmän. Väestön vanhetessa työikäisen väestön ikärakenne muuttuu ja käsitys eläkeläisestä hälvenee. Väestön ikääntyminen kasvattaa toisaalta vanhenevaan väestöön kohdistuvia paineita. Vanhuuden roolien moninaisuus ja aktiivisuuden vaatimus voi tehdä vanhenemisesta suorituksen.

Positiivista on, että keinutuolissa istuvan menneen muistelijan sijaan 90-vuotias voi olla aktiivinen toimija, Kirsi Lumme-Sandtin sanoin ”normaali aikuinen ihminen”.  Ikääntymisen tutkijat korostavat, että vanhoja ihmisiä stereotypisoidaan usein juuri hoivan tarpeen kautta: tosiasiassa valtaosa yli 80-vuotiaista elää kotonaan ilman merkittävää apua.

Silti ikääntymistä pelätään. Ikääntymisen pelko on identiteetin menettämisen ja stereotypioiden pelkoa, tutkijat sanovat.

Kadunkulmista ja internetistä löytyvät, kauneutta vaativat ja normalisoivat mainokset aiheuttavat nuorillekin ulkonäköpaineita ja mielenterveysongelmia. Miten joka paikassa näkyvät nuoruuden ja kauneuden ihanteet vaikuttavat ikääntyneisiin ja ikääntymiseen? Mitä pelkäämme, kun pelkäämme fyysisen olemuksen rappeutumista, ja onko pelko erityisesti meidän aikamme tuote?

– Pelkäämme, että meihin yhdistetään stereotypioita, joita vanhoihin ihmisiin liitetään. Kukaan ei halua kuulua stereotyyppiseen vanhojen ihmisten ryhmään, Katariina Tuominen sanoo.

Nuoruuden ihanne on aina ollut olemassa, mutta mielikuvien ja markkinoiden ohjaamana aikana se korostuu.

– Se, mille asioille identiteettinsä rakentaa vaikuttaa ikääntymisen tuomien muutosten hyväksymiseen. Kysyisin, mitä pelkäämme ulkonäön muuttuessa. Pelkäämmekö tosiasiassa osattomuutta, syrjään joutumista ja sosiaalisen identiteetin menettämistä? Kirsi Lumme-Sandt kysyy.

Ulkonäön rappeutuminen on selkeästi sukupuolikysymys. Kirsi Lumme-Sandt arvelee, että ennen naisten työssäkäyntiä ongelma saattoi olla vielä pahempi naisille, koska naisten arvo määrittyi yksipuolisemmin ja ulkonäkö oli keskeinen määrittäjä.

Vanhuus saattaa pelottaa, koska se on kaikille tuntematon, kun taas edeltävistä elämänvaiheista on kaikenikäisillä jonkinlainen kuva, tutkijat arvelevat.

Kun iso osa ihmisistä elää pidempään, eutanasiakeskustelu nousee pinnalle. Professori Veikko Launis katsoo Ihmisarvo-kirjassaan, että eutanasiakeskustelussa on ihmisarvon kannalta kaltevan pinnan vaara. Lumme-Sandt, Pirhonen ja Tuominen varoittavat eutanasiakeskustelun ja vanhustenhoivakeskustelun sotkemisesta keskenään.

– Meidän täytyy olla hyvin, hyvin varovaisia, kun puhumme ikääntyneistä ja heidän hoidostaan ja sanotaan eutanasia samassa yhteydessä, Jari Pirhonen sanoo.

Lumme-Sandt, Pirhonen ja Tuominen eivät halua neuvoa vanhenemisessa. Kaksi neuvoa he kuitenkin antavat tutkimuksiinsa perustuen. Ensimmäinen on: hanki paljon ystäviä, myös itseäsi nuorempia ja tee se ajoissa. Toinen neuvo on: älä varaudu, vaan elä elämääsi siten, että se tuntuu mielekkäältä hetkessä. Hyvä vanhuus tulee elämällä hyvä elämä.

– Hyvää vanhuutta on hyvä eletty elämä, joka kantaa vaikka sen elementit kuten läheiset eläisivät vain muistoissa, Lumme-Sandt.

Jari Pirhonen, Kirsi Lumme-Sandt ja Katariina Tuominen keskustelivat ikääntymisestä yksilön  ja yhteiskunnan näkökulmasta 11. marraskuuta Tampereen yliopistolla Silvia Bovenschenin kirjan Vanheneminen pohjalta.

Ikääntymisen tutkijat: vanhuuteen ei kannata varautua

Alusta is a web publication by the University of Tampere/Faculty of Social Sciences. We publish expert stories about society in Finnish and English alusta.uta.fi/in-english/

Ikääntymisen tutkijat: vanhuuteen ei kannata varautua

Alusta Verkkolehti

Related tracks